Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
09.12.2009 - 11:09

Inspis-haasteen teemana tällä viikolla oli kasvu. Ajattelin vähän tosiaan haastaa itseäni, enkä ruvennut tekemään sitä helppoa vaihtoehtoa eli taas uutta leiskaa vauvan kasvamisesta. Sen sijaan pohdiskelin kasvuteemaa muutamalla iltalenkillä vaunija työnnellessä ja tein sitten *ekan leiskan ikinä* itsestäni. :o) Sensuroin nyt kuitenkin vähän noita kuvia mutta you get the point.

Tässä siis pääosassa journaling:

"Sitä luulee, että kasvettuaan aikuiseksi saavuttaa jonku lopullisen, pysyvän ja seesteisen olotilan. Nyt 35 v. lasissa voi varmasti ajatella olevansa aikuinen ja todeta, ettei se ihan noin mene. Tai menee osittain, mutta ei ihan. Sitä nimittäin tuntee itsensä jo varsin hyvin - ja ainakin mä viihdyn itsenäni. Mutta toisaalta sitä oppii itsestään jatkuvasti lisää. Ja sitten myös muuttuu, mutta silleen hallitusti - kasvamalla ilman kriisejä. Ei tarvii (niin paljoa...) olla sitä mitä muut haluaa tai odottaa, vaan just sitä mikä on itselle merkityksellistä. Toisaalta sekin on hassua, et kun päättää tehdä jotain omaa juttua, eikä seurata trendivillityksiä, niin sit onkin ihan ajan hermolla. Niinku tää skräppäys ja maalle muutto!"

Englanninkielisen otsikon tein ekan kerran, jotenkin on ollut vähän rima siinä (mietin et onks se jotenkin teennäistä), mutta se tuntu paremmalta tässä, ja ajattelin että no antaa mennä. Vaikka englanti on mulle koulussa opittu ja työkieli, niin jotkut ilmaukset vaan loksahtaa paikalleen enkuks. Jos ne ajatukset englanniks popsahtaa päähän niin kait se riittävän aitoa on tähän tarkotukseen. Rimaa oli myös kirjoittaa noin keskeiseen osaan pohdiskeleva journaling... yritin ensin tehdä raakatekstiä toiselle paperille, mutta lopulta vedin lonkalta sen tuohon niin kuin se takaraivosta tuli, ja tavoitin asian paremmin kuin harjoituskappaleissa. Olen tyytyväinen, ehkä näitä päiväkirjatyyppisiä sivuja vois joskus tehdä lisääkin. :o)

Tarvikkeista: puupaperi on UpsyDaisyn A Walk in the Park-sarjaa, aasinsiltamaisesti viittaa kasvuun... Die-cut paperi on Collage Pressin. QuicKutzilla stanssatut kirjaimet (Marigold classic) Basicgreyn Nook & Pantry lehtiön paprusta, chipboardit Tiimarista (maalatut) ja Making Memories/Addie. Nappeja, rub-onseja ja geelikynät.

Anski kirjoitti 09.12.2009 - 12:17
Ihana pohdiskeleva sivu! Tykkään tosi paljon journalingista, just hienoa ajatuksenvirtaa. Otsikko tosiaan toimii paremmin englanniksi sanaleikin takia. Eikä mun silmään ainakaan näytä pahalle vaikka muutenkin käyttäisi kieliä sekaisin :)
Kivoja yksityiskohtia tässä, kuten tuo nappinurkkaus! :)
Laura kirjoitti 09.12.2009 - 15:39
Hieno!!! Sinun käsiala on aivan ihana joten ei muuta kuin lisää vain tarinointeja. Meillä kun on kaksikielinen perhe niin on ollut jos ongelmana että teenkö leiskat suomeksi vai englanniksi. Päätin sitten niin, että kun asutaan täällä niin teen ne englanniksi ja jos joskus täältä tullaan takaisin, niin sitten varmaankin teen leiskoja suomeksi :). Mutta minun mielestä saa kyllä käyttää leiskoissa montaakin kieltä! Mikä vain itselle tuntuu parhaalta.
Paperulla kirjoitti 09.12.2009 - 17:33
Mukavat värit ja eloisa asettelu. Kokonaisuus toimii hyvin ja on tekstin luonteinen. Kivasti oivallettu tuo nappien käyttö.
Puuhapetenvaimo kirjoitti 09.12.2009 - 21:52
Voi kiitos, ihania kommentteja teiltä <3

Nappeihin sain idean, kun (luettuani skäppäysdesign-kirjaa) totesin sivun olevan epätasapainossa, ja piti saada vasempaan alakulmaan jotain painoa. Kukat ei olis ollu niin hyvä, ja kekkasin, että napit voi ikäänkuin "purkittaa" freimin sisään.

Tykkään tästä itsekin, varsinkin siitä, että livenä tulee kirjoituksesta liitutaulu mieleen. Se on muuten jännä miten toiset sivut näyttää luonnossa paremmilta ja toiset kuvattuina.

Ekan kerran käytin muuten seepianväristä valokuvaa. Digijärkkäristä hajosi muistikortti ja kännykameralla otettu kuva oli tosi huono. Mustavalkoisena oli siedettävämpi.
ommu kirjoitti 09.12.2009 - 22:21
Kivasti tarinoit ajatuksiasi ja hienosti kirjoitettu ihan tuosta vaan suoraan!
writing dissertation proposal  kirjoitti 02.04.2012 - 07:18
interesting! its great, I love this article very much including me and my friends very much because i got my desired information in your posting. keep it up and continue your work
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Olen 34-vuotias tuore äiti Espoosta. Perheeseen kuuluu aviomies ja toukokuussa syntynyt vauva, sekä neljä kissaa (kolme persialaista ja yksi exotic).

Olen tehnyt koko ikäni käsitöitä, siis kaikkea mahdollista (virkkaus, neulonta, tilkkutyöt, ompelu, kirjonta, nauhatekniikat...), ja uusimpana innostuksena on kuvioihin tullut skräppäys. Pidän myös puutarhanhoidosta ja hyötykasvien viljelystä, ruuanlaitosta, ja sitä myöten tietysti säilönnästä. Urheilupuolella harrasteena on ratsastus. Puuhastelu on minulle henkireikä irroittautua hektisestä työelämästä.

Jätäthän kommentteja leiskoistani! :o)